Kansallisen rautatiekelpoisuussääntelyn purkaminen - uhka vai mahdollisuus?
Nieminen, Jari (2016)
Nieminen, Jari
Laurea-ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016102815505
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016102815505
Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyö on toteutettu Liikenteen turvallisuusvirastolle ja sen tarkoituksena on selvittää kansallisen rautatiekelpoisuussääntelyn tarkoituksenmukaisuutta. Työn tavoitteena on esittää kehitysehdotuksia kansalliseen rautatiekelpoisuussääntelyyn, jotta se paremmin vastaisi valtionhallinnon tavoitteisiin sääntelyn keventämisestä ja yritystoiminnan helpottamisesta sekä toisaalta myös korostaisi toimijoiden omaa vastuuta harjoittamastaan toiminnasta.
Opinnäytetyössä tutustuttiin laajasti rautateiden kelpoisuutta koskevaan sääntelyyn niin kansallisella kuin EU-tasolla. Säädösanalyysin avulla kartoitettiin kansallisen sääntelyn suhdetta EU-sääntelyyn. Tutkimustiedon keräämiseen hyödynnettiin myös viraston sisäistä työpajaa ja kansallisille toimijoille kohdistettua kyselyä. Lisäksi EU-sääntelyn täytäntöönpanosta ja vaikutuksista kerättiin tietoa muiden EU-jäsenvaltioiden rautatieturvallisuusviranomaisilta.
Nykytilassaan lainsäädännössä määritettyihin liikenneturvallisuustehtäviin kohdistuva kelpoisuussääntely on suurimmalta osalta kansallista. Lain säätelemiin liikenneturvallisuustehtäviin lukeutuvat veturinkuljettamiseen, liikenteenohjaukseen, vaihtotyöhön ja ratatyöstä vastaamiseen liittyvät tehtävät. EU-sääntelyn lähtökohtana on, että turvallisuuden kannalta olennaisia tehtäviä suorittavien henkilöiden kelpoisuuksia hallinnoidaan toiminnanharjoittajien omien turvallisuusjohtamisjärjestelmien puitteissa. Turvallisuusjohtamissääntelyä täydentävänä sääntelynä myös EU-tasolla on annettu yksityiskohtaista sääntelyä veturinkuljettajien ja muun junahenkilökunnan osalta. Veturinkuljettajia koskeva sääntely perustuu EU direktiiviin, jonka täytäntöönpano jäsenvaltioissa poikkeaa toisistaan. Suomessa direktiivin säädöksiä sovelletaan keskimääräistä laajemmin.
Keskeisimmät lainsäädännön kehitysehdotukset kohdistuivat erityisesti lainsäädännön maantieteelliseen sekä tehtäväkohtaiseen soveltamisalaan, joita molempia esitetään rajoitettavaksi. Rajoittamisen myötä toiminta siirtyisi yksityiskohtaisen sääntelyn sijasta enemmän toimijoiden oman turvallisuusjohtamisen kautta hallittavaksi. Terveydentilanarvioinnin organisointiin esitetään huomattavaa sääntelyn keventämisiä, jolloin mm. nykyisestä kolmiportaisesta terveydenhoitojärjestelmästä olisi mahdollista luopua ja terveydenhuoltoa ei tarvitsisi enää yhdistää työterveydenhuoltoon. Veturinkuljettajakoulutuksen osalta painopistettä ehdotetaan siirrettävän nykyisestä koulutukseen perustuvasta mallista enemmän näyttökokeen kautta saatavaan osaamisen varmistamiseen. Samalla myös koulutusohjelmien hyväksynnästä luovuttaisiin ja asian hallinnointi siirtyisi oppilaitosten hyväksyntään sekä rautatieyritysten ja oppilaitosten välisiin sopimuksiin.
Opinnäytetyössä tutustuttiin laajasti rautateiden kelpoisuutta koskevaan sääntelyyn niin kansallisella kuin EU-tasolla. Säädösanalyysin avulla kartoitettiin kansallisen sääntelyn suhdetta EU-sääntelyyn. Tutkimustiedon keräämiseen hyödynnettiin myös viraston sisäistä työpajaa ja kansallisille toimijoille kohdistettua kyselyä. Lisäksi EU-sääntelyn täytäntöönpanosta ja vaikutuksista kerättiin tietoa muiden EU-jäsenvaltioiden rautatieturvallisuusviranomaisilta.
Nykytilassaan lainsäädännössä määritettyihin liikenneturvallisuustehtäviin kohdistuva kelpoisuussääntely on suurimmalta osalta kansallista. Lain säätelemiin liikenneturvallisuustehtäviin lukeutuvat veturinkuljettamiseen, liikenteenohjaukseen, vaihtotyöhön ja ratatyöstä vastaamiseen liittyvät tehtävät. EU-sääntelyn lähtökohtana on, että turvallisuuden kannalta olennaisia tehtäviä suorittavien henkilöiden kelpoisuuksia hallinnoidaan toiminnanharjoittajien omien turvallisuusjohtamisjärjestelmien puitteissa. Turvallisuusjohtamissääntelyä täydentävänä sääntelynä myös EU-tasolla on annettu yksityiskohtaista sääntelyä veturinkuljettajien ja muun junahenkilökunnan osalta. Veturinkuljettajia koskeva sääntely perustuu EU direktiiviin, jonka täytäntöönpano jäsenvaltioissa poikkeaa toisistaan. Suomessa direktiivin säädöksiä sovelletaan keskimääräistä laajemmin.
Keskeisimmät lainsäädännön kehitysehdotukset kohdistuivat erityisesti lainsäädännön maantieteelliseen sekä tehtäväkohtaiseen soveltamisalaan, joita molempia esitetään rajoitettavaksi. Rajoittamisen myötä toiminta siirtyisi yksityiskohtaisen sääntelyn sijasta enemmän toimijoiden oman turvallisuusjohtamisen kautta hallittavaksi. Terveydentilanarvioinnin organisointiin esitetään huomattavaa sääntelyn keventämisiä, jolloin mm. nykyisestä kolmiportaisesta terveydenhoitojärjestelmästä olisi mahdollista luopua ja terveydenhuoltoa ei tarvitsisi enää yhdistää työterveydenhuoltoon. Veturinkuljettajakoulutuksen osalta painopistettä ehdotetaan siirrettävän nykyisestä koulutukseen perustuvasta mallista enemmän näyttökokeen kautta saatavaan osaamisen varmistamiseen. Samalla myös koulutusohjelmien hyväksynnästä luovuttaisiin ja asian hallinnointi siirtyisi oppilaitosten hyväksyntään sekä rautatieyritysten ja oppilaitosten välisiin sopimuksiin.