Humanitaarisen avun organisointi ilman huoltajaa oleville lapsille Nepalin maanjäristyksissä keväällä 2015
Ruippo, Jenni (2016)
Ruippo, Jenni
Laurea-ammattikorkeakoulu
2016
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016120619224
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2016120619224
Tiivistelmä
Tarkastelen opinnäytetyössäni humanitaarisen avun organisointia ilman huoltajaa oleville lapsille Nepalin maanjäristyksissä keväällä 2015. Selvitin opinnäytetyötä tehdessäni, miten humanitaarisen avun organisointi Nepalin maanjäristyksissä onnistui lisätäkseni näin ymmärrystäni asioista, jotka avustustyössä on syytä huomioida.
Sovelsin opinnäytetyöni tekemistä ohjanneena tutkimusstrategiana tapaustutkimusta. Työn teoreettinen viitekehys rakentui ilman huoltajaa olevia lapsia, katastrofeja ja humanitaarisen avun organisointia katastrofitilanteessa tarkastelevista teorioista. Hyödynsin opinnäytetyötä tehdessäni etenkin Code of Conduct -periaatteita ja Sphere –standardeja sekä YK:n klusterilähestymistapaa käsitteleviä lähteitä. Keräsin opinnäytetyöni pääaineistot haastattelemalla ilman huoltajaa olevien lasten humanitaarisen avun organisoinnista Nepalissa keväällä 2015 tietäviä suomalaisia ja avun organisointiin katastrofialueella osallistuneita henkilöitä. Noudatin näitä pääaineistoja kerätessäni ns. kaksivaiheista aineistonkeruutapaa. Ensimmäisen osan pääaineistosta keräsin haastattelemalla joulukuussa 2015 ja tammikuussa 2016 kolmea suomalaista asiantuntijaa. Heidän haastattelunsa auttoivat minua perehtymään tarkemmin opinnäytetyöni aiheeseen ja sen rajaamisen tarpeisiin, hahmottamaan kontekstia, jossa tarkastelemani maanjäristykset tapahtuivat, ja valitsemaan pääaineiston toisen osan keruun yhteydessä haastattelemani henkilöt. Nämä tammikuussa 2016 Nepalissa haastattelemani henkilöt edustivat Nepalin hallitusta, YK:ta ja kolmannen sektorin toimijoita. Analysoin näitä pääaineistoja teoriasidonnaista laadullisten aineistojen analysointitapaa soveltaen tulkiten haastateltavien esittämiä mielipiteitä suhteuttamalla niitä soveltamiini teorioihin ja aikaisempiin humanitaarisen avun organisointia koskeviin tutkimuksiin.
Opinnäytetyöni päätuloksina kävi ilmi, että Nepalissa keväällä 2015 tapahtuneiden maanjäristysten uhreiksi joutuneille ilman huoltajaa olleille lapsille tarkoitetun humanitaarisen avun organisointiin osallistui monta eri toimijaa, apu ei jakaantunut aina tasaisesti kaikille sitä tarvinneille ja osa paikallisista toimijoista ei päässyt mukaan avun organisointiin. YK:n klusterilähestymistapa, jonka tarkoituksena on yhteistyön vahvistaminen samalla tehtäväalueella, koettiin kuitenkin hyvänä yhteistyön muotona. Sen mukaisen toiminnan nähtiin selkeyttävän humanitaarisen avun organisointia, mikä helpotti päällekkäisyyksien välttämistä ja avun jakautumista tasaisesti mahdollisimman monelle eri puolilla Nepalia olevalle lapselle. Opinnäytetyöni tärkeimpänä johtopäätöksenä voinkin todeta, että eri toimijoiden välinen yhteistyö on erittäin tärkeää, kun organisoidaan ilman huoltajaa olevien lasten humanitaarisen avun antamista. Klusterilähestymistavan käyttöönotto jo ennen katastrofia eli ns. normaalioloissa, kun tehdään työtä ilman huoltajaa olevien lasten parissa, mahdollistaisi paremman varautumisen katastrofitilanteissa tarvittavan humanitaarisen avun organisointiin. Paikallisten osallistaminen avun organisointiin ottamalla heidät mukaan klusteritapaamisiin on tärkeää, sillä he tuntevat parhaiten katastrofialueen kielen, kulttuurin ja avuntarvitsijoiden tarpeet. Koska kansainvälisillä humanitaarisen avun toimijoilla ei ole katastrofitilanteessa aikaa perehtyä paikalliseen kieleen, kulttuuriin, sosiaaliseen rakenteeseen ja politiikkaan, hyötyvät he hyvin organisoidussa humanitaarisessa avussa paikallisten toimijoiden osaamisesta. Vastavuoroisesti paikalliset toimijat hyötyvät kansainvälisten toimijoiden osaamisesta ja resursseista.
Sovelsin opinnäytetyöni tekemistä ohjanneena tutkimusstrategiana tapaustutkimusta. Työn teoreettinen viitekehys rakentui ilman huoltajaa olevia lapsia, katastrofeja ja humanitaarisen avun organisointia katastrofitilanteessa tarkastelevista teorioista. Hyödynsin opinnäytetyötä tehdessäni etenkin Code of Conduct -periaatteita ja Sphere –standardeja sekä YK:n klusterilähestymistapaa käsitteleviä lähteitä. Keräsin opinnäytetyöni pääaineistot haastattelemalla ilman huoltajaa olevien lasten humanitaarisen avun organisoinnista Nepalissa keväällä 2015 tietäviä suomalaisia ja avun organisointiin katastrofialueella osallistuneita henkilöitä. Noudatin näitä pääaineistoja kerätessäni ns. kaksivaiheista aineistonkeruutapaa. Ensimmäisen osan pääaineistosta keräsin haastattelemalla joulukuussa 2015 ja tammikuussa 2016 kolmea suomalaista asiantuntijaa. Heidän haastattelunsa auttoivat minua perehtymään tarkemmin opinnäytetyöni aiheeseen ja sen rajaamisen tarpeisiin, hahmottamaan kontekstia, jossa tarkastelemani maanjäristykset tapahtuivat, ja valitsemaan pääaineiston toisen osan keruun yhteydessä haastattelemani henkilöt. Nämä tammikuussa 2016 Nepalissa haastattelemani henkilöt edustivat Nepalin hallitusta, YK:ta ja kolmannen sektorin toimijoita. Analysoin näitä pääaineistoja teoriasidonnaista laadullisten aineistojen analysointitapaa soveltaen tulkiten haastateltavien esittämiä mielipiteitä suhteuttamalla niitä soveltamiini teorioihin ja aikaisempiin humanitaarisen avun organisointia koskeviin tutkimuksiin.
Opinnäytetyöni päätuloksina kävi ilmi, että Nepalissa keväällä 2015 tapahtuneiden maanjäristysten uhreiksi joutuneille ilman huoltajaa olleille lapsille tarkoitetun humanitaarisen avun organisointiin osallistui monta eri toimijaa, apu ei jakaantunut aina tasaisesti kaikille sitä tarvinneille ja osa paikallisista toimijoista ei päässyt mukaan avun organisointiin. YK:n klusterilähestymistapa, jonka tarkoituksena on yhteistyön vahvistaminen samalla tehtäväalueella, koettiin kuitenkin hyvänä yhteistyön muotona. Sen mukaisen toiminnan nähtiin selkeyttävän humanitaarisen avun organisointia, mikä helpotti päällekkäisyyksien välttämistä ja avun jakautumista tasaisesti mahdollisimman monelle eri puolilla Nepalia olevalle lapselle. Opinnäytetyöni tärkeimpänä johtopäätöksenä voinkin todeta, että eri toimijoiden välinen yhteistyö on erittäin tärkeää, kun organisoidaan ilman huoltajaa olevien lasten humanitaarisen avun antamista. Klusterilähestymistavan käyttöönotto jo ennen katastrofia eli ns. normaalioloissa, kun tehdään työtä ilman huoltajaa olevien lasten parissa, mahdollistaisi paremman varautumisen katastrofitilanteissa tarvittavan humanitaarisen avun organisointiin. Paikallisten osallistaminen avun organisointiin ottamalla heidät mukaan klusteritapaamisiin on tärkeää, sillä he tuntevat parhaiten katastrofialueen kielen, kulttuurin ja avuntarvitsijoiden tarpeet. Koska kansainvälisillä humanitaarisen avun toimijoilla ei ole katastrofitilanteessa aikaa perehtyä paikalliseen kieleen, kulttuuriin, sosiaaliseen rakenteeseen ja politiikkaan, hyötyvät he hyvin organisoidussa humanitaarisessa avussa paikallisten toimijoiden osaamisesta. Vastavuoroisesti paikalliset toimijat hyötyvät kansainvälisten toimijoiden osaamisesta ja resursseista.