Luonnonmukaiselle tuotannolle kaavaillaan merkittävää osaa Suomen maataloustuotannosta tulevina vuosina. Maabrändityöryhmän mukaan tavoitteena on että maataloustuotannosta vähintään 50 % olisi luonnonmukaista vuoteen 2030 men-nessä. Vuonna 2010 luonnonmukaisesti viljelty peltoala oli 7,5 % koko maan peltoalasta. Tällä hetkellä luomutiloja on mukana tilusjärjestelyissä vain muutamia kappaleita, mutta luonnonmukaisesti viljelty peltoala tulee todennäköisesti kasvamaan myös tilusjärjestelyalueilla.
Tässä työssä tarkastellaan luonnonmukaiseen viljelyyn kuuluvia erityispiirteitä, joista tilusjärjestelyn tekijöiden on hyvä olla tietoisia, kun he suunnittelevat uutta tilussijoitusta. Tilusjärjestelyjen tekijöille lähetettiin kysely. Saapuneiden vastausten perusteella hahmotettiin tilusjärjestelyn kannalta keskeisimmät seikat. Luon-nonmukaisen tuotannon ohjeet ja luomusopimusehdot säätelevät tuotantoa. Tavanomaiselta tilalta luomutilalle siirtyvää lohkoa joudutaan viljelemään siirtymävaiheessa 2–3 vuotta, ja tältä ajalta saattaa aiheutua taloudellisia menetyksiä. Tilusjärjestelystä aiheutuvat muutokset aiheuttavat yleensä luomutilalla enemmän työtä ja suunnittelua kuin tavanomaisella tilalla. Vaihtuvien alueiden maan laatuun ja rikkakasvitilanteeseen on hyvä kiinnittää huomiota hyvissä ajoin ennen jakosuunnitelmapäätöstä. Joiltakin korvausvaateilta todennäköisesti voidaan välttyä, jos asioihin paneudutaan hyvissä ajoin.
Tilusjärjestelyn tarkoituksena on tuottaa hyötyä viljelijöille tulevina vuosina ja kohtuutonta haittaa ei kenellekään saa aiheutua. Myös luomutilalle aiheutuva hyöty pitäisi olla haittoja ja kustannuksia suurempi. Toisinaan kuitenkin voi käydä niin että tilalle aiheutuu enemmän menetyksiä jolloin ne täytyy arvioida ja niille täytyy löytää myös maksaja.
- - - - -
Organic food production is expected to be a significant part of Finnish agricultural production in the coming years. The goal of the Country Brand Report is to raise organic production so that it accounts for over half of total production by 2030. In 2010, the area of organically cultivated arable land was 7.5% of the total arable land in the country. Currently, there are not many organic farms involved in land consolidation projects, but it is possible, that the organically farmed arable land areas will increase in land consolidation projects.
This thesis deals with the specific aspects of organic farming which should be taken into account by those who plan the rearrangement of parcels of land. A questionnaire was sent to 14 people who work in land consolidation projects. From the six answers given the most important issues which must be taken into account were established. Organic farming is regulated by guidelines and required condi-tions for organic production. Transition to organic production takes 2-3 years and this period may cause financial losses to organic farmers. The changes caused by land consolidation, usually bring more work and planning to organic farms than it does to conventional ones. The soil quality and the quality of the weeds are things which should be taken into account, before decisions about the parcels of land are made. If these things are focused on in good time, then some compensation claims for losses can perhaps be avoided.
The aim of land consolidation is meant to benefit the farmers in the coming years. Also in organic farming the benefits of land consolidation should be greater than the losses incurred. Sometimes, however, it may happen that the losses are larger than the benefits gained and then the losses have to be estimated and who should pay compensation for the losses incurred determined.