SEURAKUNTIEN TYÖNTEKIJÄT JA VAPAAEHTOISET PSYYKKISESTI SAIRAIDEN SIELUNHOITAJINA
Valkeinen, Virve; Hämäläinen, Laura (2014)
Avaa tiedosto
Lataukset:
Valkeinen, Virve
Hämäläinen, Laura
Diakonia-ammattikorkeakoulu
2014
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2014121820476
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2014121820476
Tiivistelmä
Hämäläinen, Laura & Valkeinen, Virve. Seurakuntien työntekijät ja vapaaehtoiset psyykkisesti sairaiden sielunhoitajina. Pieksämäki, syksy 2014. 105 s., 1 liite.
Diakonia-ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan koulutusohjelma, Diakonia ja kristillinen kasvatus, sosionomi (ylempi AMK).
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata seurakunnan työntekijöitä ja vapaaehtoisia psyykkisesti sairaiden sielunhoitajina. Selvitimme, millainen sielunhoitokäsitys on psyykkisesti sairaita kohtaavilla seurakunnan työntekijöillä ja sielunhoitotyötä tekevillä vapaaehtoisilla. Toisena teemana tutkimme, millaisia valmiuksia vapaaehtoisilla ja seu-rakunnan työntekijöillä on tehdä sielunhoitotyötä ja kolmantena pääteemana selvitimme, millaisia erityispiirteitä psyykkisesti sairaiden sielunhoidossa on.
Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa uutta tietoa seurakunnan työntekijöiden ja vapaa-ehtoisten tekemästä sielunhoitotyöstä, jota voidaan hyödyntää Lapuan hiippakunnan sielunhoitokoulutuksien kehittämisessä. Opinnäytetyön ajankohtaisuutta puolsi se, että vapaaehtoisia sielunhoitajina ei tiettävästi ole tutkittu Suomessa.
Tutkimuksen lähestymistapa oli laadullinen. Aineisto kerättiin teemahaastattelua käyt-täen haastattelemalla kahdeksaa työntekijää ja kuutta vapaaehtoista. Työntekijät olivat pappeja (3), diakoniatyöntekijöitä (3) ja lapsityönohjaajia (1). Lisäksi haastateltiin yhtä yhteisen seurakuntapalvelun työntekijää. Aineiston analyysimenetelmänä oli aineisto-lähtöinen sisällönanalyysi.
Tärkeimmät tutkimustulokset johtopäätöksineen olivat seuraavat: Vapaaehtoisten ja seurakunnan työntekijöiden kuvaama sielunhoitotyö oli varsin samanlaista kuin sielun-hoitokirjallisuudessa on kuvattu. Erityisesti vapaaehtoisten spontaani ryhtyminen sie-lunhoidollisiin suhteisiin arkipäiväisissä tilanteissa kuvaa hyvin kirkkojärjestyksen mää-rittelemää ajatusta sielunhoidon kansanomaisuudesta. Kiinnostava eroavaisuus vapaaeh-toisten sielunhoitokäsityksissä oli se, että he korostivat selkeästi enemmän sielunhoidon hengellistä sisältöä menetelmiä ja tavoitteita, kuin seurakunnan työntekijät.
Tässä tutkimuksessa nousi esiin vapaaehtoisten sielunhoitajien työnohjauksen tarve. Sielunhoitajien tukeminen on merkityksellistä koulutuksen, työnohjauksen ja yhteisten tapaamisten kautta. Vapaaehtoisia lähettämällä koulutuksiin voitaisiin pitää yllä sielun-hoidon laatua ja tasoa ja samalla tukea vapaaehtoisten tekemää arvokasta työtä.
Sielunhoitajat huomioivat psyykkiset sairaudet ja osasivat suhtautua niihin hienovarai-sesti ja sopivalla ammattitaidolla. Sielunhoitajien tarjoama hengellinen ja emotionaalinen tuki oli saanut aikaan positiivisia vaikutuksia psyykkisesti sairaiden elämässä. Lisäksi sielunhoidollinen kohtaaminen tarjosi luonnollisen sosiaalisen kanssakäymisen ja avasi mahdollisuuden Jumalan parantavalle voimalle.
Diakonia-ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan koulutusohjelma, Diakonia ja kristillinen kasvatus, sosionomi (ylempi AMK).
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata seurakunnan työntekijöitä ja vapaaehtoisia psyykkisesti sairaiden sielunhoitajina. Selvitimme, millainen sielunhoitokäsitys on psyykkisesti sairaita kohtaavilla seurakunnan työntekijöillä ja sielunhoitotyötä tekevillä vapaaehtoisilla. Toisena teemana tutkimme, millaisia valmiuksia vapaaehtoisilla ja seu-rakunnan työntekijöillä on tehdä sielunhoitotyötä ja kolmantena pääteemana selvitimme, millaisia erityispiirteitä psyykkisesti sairaiden sielunhoidossa on.
Opinnäytetyön tavoitteena oli tuottaa uutta tietoa seurakunnan työntekijöiden ja vapaa-ehtoisten tekemästä sielunhoitotyöstä, jota voidaan hyödyntää Lapuan hiippakunnan sielunhoitokoulutuksien kehittämisessä. Opinnäytetyön ajankohtaisuutta puolsi se, että vapaaehtoisia sielunhoitajina ei tiettävästi ole tutkittu Suomessa.
Tutkimuksen lähestymistapa oli laadullinen. Aineisto kerättiin teemahaastattelua käyt-täen haastattelemalla kahdeksaa työntekijää ja kuutta vapaaehtoista. Työntekijät olivat pappeja (3), diakoniatyöntekijöitä (3) ja lapsityönohjaajia (1). Lisäksi haastateltiin yhtä yhteisen seurakuntapalvelun työntekijää. Aineiston analyysimenetelmänä oli aineisto-lähtöinen sisällönanalyysi.
Tärkeimmät tutkimustulokset johtopäätöksineen olivat seuraavat: Vapaaehtoisten ja seurakunnan työntekijöiden kuvaama sielunhoitotyö oli varsin samanlaista kuin sielun-hoitokirjallisuudessa on kuvattu. Erityisesti vapaaehtoisten spontaani ryhtyminen sie-lunhoidollisiin suhteisiin arkipäiväisissä tilanteissa kuvaa hyvin kirkkojärjestyksen mää-rittelemää ajatusta sielunhoidon kansanomaisuudesta. Kiinnostava eroavaisuus vapaaeh-toisten sielunhoitokäsityksissä oli se, että he korostivat selkeästi enemmän sielunhoidon hengellistä sisältöä menetelmiä ja tavoitteita, kuin seurakunnan työntekijät.
Tässä tutkimuksessa nousi esiin vapaaehtoisten sielunhoitajien työnohjauksen tarve. Sielunhoitajien tukeminen on merkityksellistä koulutuksen, työnohjauksen ja yhteisten tapaamisten kautta. Vapaaehtoisia lähettämällä koulutuksiin voitaisiin pitää yllä sielun-hoidon laatua ja tasoa ja samalla tukea vapaaehtoisten tekemää arvokasta työtä.
Sielunhoitajat huomioivat psyykkiset sairaudet ja osasivat suhtautua niihin hienovarai-sesti ja sopivalla ammattitaidolla. Sielunhoitajien tarjoama hengellinen ja emotionaalinen tuki oli saanut aikaan positiivisia vaikutuksia psyykkisesti sairaiden elämässä. Lisäksi sielunhoidollinen kohtaaminen tarjosi luonnollisen sosiaalisen kanssakäymisen ja avasi mahdollisuuden Jumalan parantavalle voimalle.