Resursseja räätälöimässä: Resurssiopettaja lasten ja nuorten koulunkäynnin ja arjenhallinnan tukena
Blomstedt-Ijäs, Saara (2019)
Blomstedt-Ijäs, Saara
2019
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019120123730

Tiivistelmä
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia työtehtäviä resurssiopettajilla on ollut Kuuma-kuntien suomenkielisissä peruskouluissa ja miten resurssiopettajat haluaisivat kehittää työnkuvaansa.
Oppimiseen liittyvien haasteiden lisäksi oppilailla on koulun ulkopuolisia ja yleiseen arjenhallintaan liittyviä ongelmia, jotka heijastuvat oppilaan koulunkäyntiin. Opetushenkilöstön ja opiskelijahuoltopalveluiden lisäksi kouluihin kaivataan ns. ruohonjuuritason toimijoita, jotka työskentelevät sekä luokkahuoneissa että niiden ulkopuolella. He toimivat linkkinä niin opetushenkilöstön, oppilashuoltoryhmän, kotien kuin mahdollisten koulun ulkopuolisten tahojen kanssa yhdessä esimerkiksi kuraattorin kanssa. Opinnäytetyön taustana oli huomio siitä, että resurssiopettajan opetustehtävien, esimerkiksi samanaikaisopettajana toimimisen, lisäksi resurssiopettajilla on ollut myös muunlaisia työtehtäviä, jotka ovat omalta osaltana tukeneet oppilaan koulunkäyntiä ja yleistä arjenhallintaa.