Investointilaskelmat : Tietopaketti ja laskentatyökalu Rakennusalan koulutustehtaan konseptointi -hankkeelle
Mari, Sorvisto (2020)
Mari, Sorvisto
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020052212905

Tiivistelmä
Opinnäytetyön toimeksiantajana oli Centria-ammattikorkeakoulun Rakennusalan koulutustehtaan konseptointi -hanke. Yhtenä hankkeen osana selvitettiin uuden koulutustuotteen ylösajoon ja ylläpitoon liittyviä reunaehtoja. Tähän selvitykseen tarvittiin tässä opinnäytetyössä valmistunutta tietoa investointilaskennasta sekä laskentatyökalua, jolla hankkeen parissa työskentelevät saavat laskentainformaatiota eri investointivaihtoehdoista investointilaskentamenetelmillä.
Tavoitteena ja lähtökohtana opinnäytetyön teoriaosuudessa pidettiin sitä, että työn toimeksiantaja saa tietopaketin eri investointilaskentamalleista. Tietopaketissa lähdettiin liikkeelle investoinnin käsitteestä ja siihen sisällytettiin myös tietoa investointien luokittelusta, suunnittelusta, päätöksentekoprosessin vaiheista sekä rahoituksesta. Tietopakettiin sisällytettiin viisi investointilaskentamenetelmää, jotka ovat takaisinmaksuajan-, pääoman tuottoasteen, nykyarvo-, annuiteetti- ja sisäisen korkokannan menetelmä. Opinnäytetyössä myös vertailtiin näiden menetelmien ominaisuuksia.
Työn empiirisessä osuudessa kehittämistehtävänä rakennettiin toimeksiantajalle Microsoft Excel -taulukkolaskentaohjelmalla laskentatyökalu eri investointilaskentamenetelmillä. Tehtyihin laskentamalleihin hankkeen parissa työskentelevät voivat muuttaa lähtötietoja ja vertailla eri menetelmillä saatavia tuloksia. Laskentatyökalusta jätettiin pois pääoman tuottoaste menetelmä ja suhteellinen nykyarvo eli nykyarvoindeksi. Tähän ratkaisuun päädyttiin, koska näillä edellä mainituilla menetelmillä ei saavuteta työn tilaajan kannalta merkittävää lisäinformaatiota investointipäätöksenteon tueksi. Tähän opinnäytetyön raporttiin laskentatyökalu esiteltiin keksityillä arvoilla.
Tämän opinnäytetyön tuloksena työn tilaajalle luovutettiin tietopaketti investointilaskelmista ja laskentatyökalu tulevan investoinnin päätöksenteon tueksi. Työn luovuttamisen yhteydessä tilaajalle esiteltiin laskentatyökalun ominaisuuksia ja toimintoja.