YHDESSÄ KULKIEN PIENIN JA SUURIN ASKELIN : Lastentarhanopettajien näkemyksiä omahoitajuudesta Nurmijärven kunnan varhaiskasvatuksessa kiintymyssuhdeteorian näkökulmasta
Rosén, Tiina (2016)
Rosén, Tiina
Diakonia-ammattikorkeakoulu
2016
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201604285418
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201604285418
Tiivistelmä
Rosén, Tiina. Yhdessä kulkien pienin ja suurin askelin. Lastentarhanopettajien näkemyksiä omahoitajuudesta Nurmijärven kunnan varhaiskasvatuksessa kiintymyssuhdeteorian näkökulmasta. Diak, Helsinki, kevät 2016, 76 s., 1 liite.
Diakonia-ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK) + lastentarhanopettajan virkakelpoisuus.
Tutkimuksen aiheena on varhaiskasvatuksessa käytössä oleva omahoitajamalli. Tutkimuksen tavoitteena oli kiintymyssuhdeteorian näkökulmasta selvittää, mitä omahoitajuudella varhaiskasvatuksessa käytännössä tarkoitetaan sekä mitä hyvää ja mitä haasteita omahoitajuuteen liittyy lasta, vanhempaa sekä työntekijää ajatellen. Haastattelujen avulla pyrittiin lisäksi selvittämään, onko uusi varhaiskasvatuslaki (36/1973) vaikuttanut omahoitajuuden käytännön toteutukseen päiväkodin lapsiryhmässä, ja jos on niin miten vaikutus näkyy käytännössä. Toiveena oli myös saada haastattelujen avulla selville, kuinka lastentarhanopettaja pääsee selville ryhmän kaikkien lasten kasvusta ja kehityksestä, jos ryhmässä toimitaan omahoitajien vetämissä pienryhmissä.
Tutkimus on laadullinen. Tutkimuksen teoriaosuus koostuu varhaiskasvatukseen, kiintymyssuhteeseen ja omahoitajuuteen liittyvästä teoriatiedosta ja aineisto neljän lastentarhanopettajan haastattelusta. Haastattelumenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua teemahaastattelua. Haastatteluaineisto analysoitiin teemoittelemalla sekä teorialähtöisesti.
Tutkimuksen perusteella omahoitajuuden käytännön toteutuksen nähtiin olevan riippuvainen sekä lapsiryhmästä että lasten iästä. Omahoitajalla oli tärkeä rooli lapsen hoidon alkuvaiheessa auttamalla lasta kiintymyssuhteen luomisessa ja hoitoon sopeutumisessa. Omahoitaja solmi luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen myös lapsen vanhempiin ja toimi kasvatuskumppanina heidän kanssaan. Omahoitajuus toi turvallisuuden tunnetta ja pysyvyyttä sekä lapselle että lapsen vanhemmille hoitosuhteeseen. Omahoitajilla oli lapsiryhmissä omat pienryhmät, joissa toimimalla omahoitajan oli mahdollisuus keskittyä pienryhmänsä lapsiin yksilöllisesti ja tukea heitä tarvittaessa. Työntekijän poissaolo koettiin suurimmaksi haasteeksi omahoitajuudessa niin lasta, vanhempaa kuin työntekijääkin ajatellen. Varhaiskasvatuslain voimaantulon myötä lastentarhanopettaja piti varhaiskasvatuskeskustelut ja osassa lapsiryhmistä oli tehty muutoksia omahoitajien vetämien pienryhmien kokoonpanoihin ja toimintamalleihin. Lasten kasvuun ja kehitykseen liittyvät päivittäiset ja viikoittaiset keskustelut sekä lapsista tehtyjen havaintojen kirjaaminen koettiin tärkeäksi, jotta ryhmän lastentarhanopettaja sai selvyyden ryhmän kaikkien lasten kasvusta ja kehityksestä.
Asiasanat: varhaiskasvatus, kiintymyssuhde, omahoitajat, kasvatuskumppanuus, pienryhmät
Diakonia-ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK) + lastentarhanopettajan virkakelpoisuus.
Tutkimuksen aiheena on varhaiskasvatuksessa käytössä oleva omahoitajamalli. Tutkimuksen tavoitteena oli kiintymyssuhdeteorian näkökulmasta selvittää, mitä omahoitajuudella varhaiskasvatuksessa käytännössä tarkoitetaan sekä mitä hyvää ja mitä haasteita omahoitajuuteen liittyy lasta, vanhempaa sekä työntekijää ajatellen. Haastattelujen avulla pyrittiin lisäksi selvittämään, onko uusi varhaiskasvatuslaki (36/1973) vaikuttanut omahoitajuuden käytännön toteutukseen päiväkodin lapsiryhmässä, ja jos on niin miten vaikutus näkyy käytännössä. Toiveena oli myös saada haastattelujen avulla selville, kuinka lastentarhanopettaja pääsee selville ryhmän kaikkien lasten kasvusta ja kehityksestä, jos ryhmässä toimitaan omahoitajien vetämissä pienryhmissä.
Tutkimus on laadullinen. Tutkimuksen teoriaosuus koostuu varhaiskasvatukseen, kiintymyssuhteeseen ja omahoitajuuteen liittyvästä teoriatiedosta ja aineisto neljän lastentarhanopettajan haastattelusta. Haastattelumenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua teemahaastattelua. Haastatteluaineisto analysoitiin teemoittelemalla sekä teorialähtöisesti.
Tutkimuksen perusteella omahoitajuuden käytännön toteutuksen nähtiin olevan riippuvainen sekä lapsiryhmästä että lasten iästä. Omahoitajalla oli tärkeä rooli lapsen hoidon alkuvaiheessa auttamalla lasta kiintymyssuhteen luomisessa ja hoitoon sopeutumisessa. Omahoitaja solmi luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen myös lapsen vanhempiin ja toimi kasvatuskumppanina heidän kanssaan. Omahoitajuus toi turvallisuuden tunnetta ja pysyvyyttä sekä lapselle että lapsen vanhemmille hoitosuhteeseen. Omahoitajilla oli lapsiryhmissä omat pienryhmät, joissa toimimalla omahoitajan oli mahdollisuus keskittyä pienryhmänsä lapsiin yksilöllisesti ja tukea heitä tarvittaessa. Työntekijän poissaolo koettiin suurimmaksi haasteeksi omahoitajuudessa niin lasta, vanhempaa kuin työntekijääkin ajatellen. Varhaiskasvatuslain voimaantulon myötä lastentarhanopettaja piti varhaiskasvatuskeskustelut ja osassa lapsiryhmistä oli tehty muutoksia omahoitajien vetämien pienryhmien kokoonpanoihin ja toimintamalleihin. Lasten kasvuun ja kehitykseen liittyvät päivittäiset ja viikoittaiset keskustelut sekä lapsista tehtyjen havaintojen kirjaaminen koettiin tärkeäksi, jotta ryhmän lastentarhanopettaja sai selvyyden ryhmän kaikkien lasten kasvusta ja kehityksestä.
Asiasanat: varhaiskasvatus, kiintymyssuhde, omahoitajat, kasvatuskumppanuus, pienryhmät