Ulkoistetun varaston toiminnan tehostaminen tiedonkulkua kehittämällä
Emma, Mäensivu (2022)
Emma, Mäensivu
2022
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022052311220

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tarkoituksena oli parantaa ulkoistetun varastopalvelun tarjoajan 3PL Oy:n toimintaa sekä tilaajana toimivan automaatioyrityksen Cimcorp Oy:n keskinäistä tiedonvaihtoa.
Tavoitteena oli toteuttaa tutkimus, jossa selvitetään kokonaisvaltaisesti ulkoisessa varastossa olevat ongelmat liittyen varaston tiedonkulkuun. Tavoitteena oli myös, että tutkimuksen avulla Cimcorp Oy löytää ratkaisuja ja pystyy hyödyntämään tutkimuksen perusteella tehtyjä kehitysehdotuksia tiedonkulun selkeyttämiseksi, varastointitietojen hallinnan helpottamiseksi sekä poistaa ongelmia aiheuttaneet juurisyyt.
Tutkimusmenetelmänä käytettiin kvalitatiivista eli laadullista menetelmää, sillä tutkimuksessa pyrittiin ymmärtämään tutkittavaa aihetta kokonaisvaltaisesti.
Empiriaosuus toteutettiin DMAIC-mallia hyödyntäen. Tutkimuksessa huomioitiin kokonaisvaltaisesti henkilöhaastatteluissa esiin nostetut ongelmat, jotta parannukset tyydyttäisivät molempia organisaatioita. Tutkimuksesta rajattiin pois varastonhallintajärjestelmän käyttöönotto sekä varastointipaikat.
Opinnäytetyön lopputuloksena saatiin kehitettyä ratkaisuja sekä selkeämpi toimintamalli tiedonkululle ulkoiseen varastointiin liittyen.