Hylkysaneerauksen järjestelyt ja kilpailutus
Eskelinen, Riku (2023)
Eskelinen, Riku
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023121938344

Tiivistelmä
Työn tarkoituksena oli seurata Suomen ympäristökeskus Syken tekemää kilpailutusta yksityisille yrityksille, hinaaja Simsonin ja panssarilaiva Ilmarisen hylkyjen tutkimuksesta ja niiden tyhjentämisestä ympäristövaarallisista aineista. Työssä seurattiin Syken ja yhteistyökumppaneiden pelastusta edeltäviä tutkimuksia kyseisistä hylyistä. Pelastusta edeltävissä tutkimuksissa oli tarkoitus etsiä, tutkia, kuvantaa ja tuottaa hylystä informaatiopaketti, jotta hylyn tyhjennyksen suorittajan kilpailutukseen osallistuvat yritykset voisivat tehdä tarjouksen urakan suorittamisesta.
Työn tarkoituksena oli myös käsitellä hylkyjen kunnostusta yleisellä tasolla esimerkiksi kuvaamalla erilaisia hylkyjen kunnostusratkaisuja ja Suomen ympäristökeskuksen Syken toteuttamia hylkyjen kunnostushankkeita. Työssä tutustuttiin yleisellä tasolla Suomen rannikon, Itämeren ja maailman merissä oleviin hylkyihin. Työssä perehdyttiin öljyntorjunnan periaatteisiin ja öljypäästön mahdollisesti aiheuttaviin vaurioihin vesistöjen eliöyhdyskunnissa.
Hinaaja Simsonin projektin tulos oli, että tutkimustyön jälkeen hinaaja Simsonin tyhjennysprojektista luovuttiin. Tutkimuksissa todettiin, että hylky ei sisällä riittävästi ympäristövaarallista ainetta, jotta hylyn tyhjentäminen kannattaisi.
Lopputuloksena työssä oli, että hylkyjen perustutkinta kannattaa tehdä huolellisesti. Yhteistyötä olisi syytä tiivistää muiden Itämeren maiden kanssa erityisesti Viron, koska Viron edustan hylkyjen vuodot tulevat todennäköisesti vaikuttamaan myös Suomen rannikon alueella ja jotta toimintojen päällekkäisyyksiltä vältyttäisiin sekä hylkyjen määrään suhteutettuna vähäisistä resursseista saataisiin mahdollisimman paljon irti.
Hylkyjen seuranta systeemiä tulisi kehittää tulevaisuudessa, että pystyttäisiin entistä helpommin keskittymään vaarallisten hylkyjen vuotojen ennaltaehkäisyyn.