Red Carpet -festarin mielikuva
Kuittinen, Tuuli (2020)
Kuittinen, Tuuli
2020
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020121127627

Tiivistelmä
Tapahtumaan liitettävällä mielikuvalla eli imagolla on suuri merkitys liiketoiminnassa ja vaikuttaa esimerkiksi siihen, osallistuuko potentiaalinen asiakas tapahtumaan. Tämän opinnäytetyön aiheena on imagotutkimus RCFF Elokuvafestivaalin vuosittain järjestettävälle Red Carpet -festarille.
Työn tavoitteena oli selvittää millainen mielikuva Red Carpet -festarista muodostuu kuluttajille, joille festivaali on tuttu tai tuntematon. Lisäksi selvitettiin festivaalin mainonnan tavoitettavuutta sekä sen merkityksellisyyttä. Tutkimuksessa tutkittiin myös nykyisten ja entisten yhteistyökumppanien mielikuvia ja yhteistyön merkityksellisyyttä.
Red Carpet -festarin imagon nykytilanteesta haluttiin saada selkeä kuva, koska festivaalille ei ole aiemmin tehty imagotutkimusta. Lisäksi haluttiin tietää, kuinka merkittävä festivaali on Hyvinkäällä asuville sekä hyvinkääläisille yrityksille, jotta tulevaisuudessa osataan suunnata tapahtumaa oikeaan suuntaan sekä luoda ja kehittää yhteistyökumppanuuksia.
Työssä avattiin käsitteet mielikuva ja imago sekä käsiteltiin imagon tutkimisen tärkeyttä liiketoiminnan näkökulman kannalta. Tutkimusosiossa tutkittiin vastaajien näkemyksiä festivaaliin liitettävistä mielikuvista ja imagosta. Tutkimusaineistoa kerättiin kahdella kyselyllä, joista ensimmäinen suunnattiin kävijöille ja toinen suunnattiin Red Carpet -festarin nykyisille ja entisille yhteistyökumppaneille.
Vastausten perusteella voidaan todeta, että Red Carpet -festarin kokonaisimago on vastanneiden keskuudessa hyvällä tasolla. Kehitysehdotukset tutkimuksen perusteella ovat festivaalin tarjonnan ja kuluttajien kohtaaminen sekä imagoprofiilin keihäänkärkiominaisuuksien valitseminen.
Työn tuloksia peilattiin myös opinnäytetyön tekijän omaan hyvinkääläiseen taustaan sekä työkokemukseen Red Carpet –festarilla vuosina 2019 ja 2020. Toimeksiantaja sai tutkimuksen avulla tavoitteen mukaisesti selkeän kuvan siitä, millaisena festivaalin imago nähdään ja millaisia mielikuvia siihen liitetään. Näiden tulosten avulla tullaan kehittämään Red Carpet -festarin toimintoja, imagoa sekä markkinointia.