Yhdistysten tilintarkastus murroksessa
Villanen, Pirjo (2009)
Villanen, Pirjo
Saimaan ammattikorkeakoulu
2009
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200912158007

Tiivistelmä
Opinnäytetyössä on tarkoitus selvittää tilintarkastuslain 459/2007 aiheuttamia muutoksia yhdistysten tilintarkastukseen. Tilintarkastuslaki 459/2007 tuli voimaan 1.7.2007, ja se jätti yhdistykset lain ulkopuolelle. Yhdistysten kannalta lain suurin uudistus kohdistuu ns. maallikkotilintarkastukseen ja sen lopettamiseen. Yhdistyslain tilintarkastajaa ja tilintarkastusta koskevia säännöksiä ollaan parhaillaan uudistamassa ja maallikkotilintarkastaja ehdotetaan korvattavaksi toiminnantarkastajalla. Toiminnantarkastus olisi tilintarkastuksen tavoin laillisuustarkastusta, joka kohdistuisi yhdistyksen kirjanpitoon, tilinpäätökseen ja hallintoon. Uudistus tulee voimaan noin vuonna 2012.
Yhdistysten tilintarkastuksessa käytetään kahta tilintarkastuslakia (TTL 459/2007 ja TTLa 936/1994) sen mukaan, suorittaako yhdistyksen tilintarkas-tuksen ns. maallikkotilintarkastaja vai auktorisoitu eli hyväksytty tilintarkastaja. Opinnäytetyössä käsitellään yhdistysten tilintarkastusta ja sitä sääntelevää lainsäädäntöä, miten yhdistysten tilintarkastus suoritetaan tällä hetkellä ja mitä muutoksia siihen on tulossa mahdollisen yhdistyslain uudistamisen jälkeen.
Tutkimusmenetelmä on teoreettinen, kirjallisiin lähteisiin perustuva tutkimus ja sähköpostikysely, joka pohjautuu Oikeusministeriön kyselyyn (OM 18/41/2006) yhdistyslain uudistamisesta. Lähteinä on käytetty kirjoja, lehtiartikkeleita sekä Internet-sivustoa. Oikeusministeriön yhdistyslain uudistamiseen liittyvä Internet-sivusto muodostaa suurimman osan lähdeaineistosta. Yleensä yhdistysten ja yhdistysten tilintarkastukseen liittyvän osion tärkeimmät lähteet muodostuvat yhdistyksiin ja tilintarkastukseen liittyvästä kirjallisuudesta sekä tilintarkastuslaeista 936/1994 ja 459/2007 sekä yhdistyslaista 503/1989.
Opinnäytetyössä tehty sähköpostikysely kohdistuu Etelä-Karjalassa toimiville yhdistyksille, joita kyselyyn valittiin 20. Työssä käsitellään kyselyn tulokset, joita verrataan Oikeusministeriön tekemään kyselyyn sekä sen saamiin lau-suntoihin yhdistyslain uudistamisesta.
Kyselystä selvisi, että yhdistyslain kokonaisuudistamiselle ei nähdä tarvetta. Maallikkotilintarkastuksen korvaaminen toiminnantarkastuksella herättää ristiriitaisia tunteita. Sen pelätään olevan monimutkaista ja hankalaa. Sen arvioidaan vievän yhdistysten taloudellisia resursseja. Kustannuksia pelätään aiheutuvan sääntömuutoksista ja tarkastuksista.