Männyn A-tukin pituuden jatkamisen mahdollisuudet
Otava, Olli (2023)
Otava, Olli
2023
All rights reserved. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023060722718

Tiivistelmä
Opinnäytetyö tehtiin Versowood Oy:n toimeksiantona. Tavoitteena oli selvittää mahdollisuuksia pidentää yhtiön omassa katkonnassa syntyvää männyn A-laadun tyvitukkia. Yhtiöllä on halu maksimoida paraslaatuisen A-tukin osuus, siitä saatavan arvokkaimman oksattoman sahatavaran vuoksi. Tukkien keskipituutta kasvattamalla on myös mahdollista säästää kustannuksissa jokaista tehtyä sahatavarakuutiota kohden.
Tutkimuksen aihe huomioitiin yhtiössä vierastoimituslaitoksen edustajan kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta. Heillä oli kiinnitetty huomiota Versowoodin tyvitukkien verrattain lyhyisiin pituuksiin.
Koe-eriä tehtiin kolmelta eri työmaalta eri puolilta yhtiön hankinta-aluetta niin Uudellamaalla kuin Kymenlaaksonkin puolella. Erien koko vaihteli 76-200 tukin välillä. Jokaisen rungon tyvi- ja välitukki merkittiin huolellisesti myöhemmän yhdistämisen mahdollistamiseksi. Tukit lajiteltiin järjestyksessä optisen 3D mittarin ja tukkiröntgenin avulla, jonka jälkeen data analysoitiin.
Testileimikoista saadut tulokset olivat odotetun suuntaisia ja niistä ilmeni mahdollisuus tukin pituuden jatkamiseen. Mahdollinen jatkon pituus vaihteli hieman läpimittaluokittain, selkeintä se oli järeämmissä yli 30 cm latvaläpimitaltaan olevissa tukkiluokissa. Tulosten pohjalta tullaan tekemään muutoksia apteerausohjeisiin ja koulutetaan kuljettajia. Tehtävien muutoksien vaikutusta tyvitukkien keskipituuteen seurataan ja tarvittaessa muutetaan uudelleen.
Tutkimusta tullaan jatkamaan tulevaisuudessa pyrkimyksenä lisätä A-tyven määrää entisestään. Tarvittava tieto tarkentuu, kun enemmän dataa kertyy.
Avainsanat Mäntytukki. Tukkiröntgen. A-tyvi. Tukin katkonta. Tyvitukki.